tiistai 5. huhtikuuta 2016

Kesä(n)odotusvaatteita

Näyttää siltä, että fyysinen minäni kasvaa runsaasti ensi kesän aikana. Toisin sanoen, odotan vauvaa ja laskettu aika on elokuun lopussa. Koska normaalit vaatteet alkavat tuntua jo liian lyhyiltä ja kapeilta, päätin aloittaa raskausajan vaatteiden ompelun. Haluan tehdä sellaisia vaatteita, joita voi pitää myös raskauden jälkeen. Olisi myös mukava, jos vaatteet eivät olisi kovasti alleviivaavia äitiysvaatteita. No, tässäpä tulevat ensimmäiset vaatteet!




Ompelin urheiluasujen sisäkankaaksi tarkoitetusta reikäkankaasta raglan-hihaisen puolipitkän paidan. Pääntiessä, hihansuissa ja helmassa on mustat puuvillaresorit. Hihat ovat täyspitkät, paidan helma taas asettuu vyötärön kapeimpaan kohtaan (silloin kuin se on kapea). Paita tuntuu mukavalta päällä. Odotusaikana minulle tapahtuu sellaisia hurjuuksia, että pystyn olemaan kevyemmin pukeutunut kuin normaalisti. Tavallisesti minulla on aina pitkähihainen + villapaita, jos lämpötila on alle 18 astetta. Tämä reikäpaita tuulettuu hyvin, mutta antaa silti näennäisen suojan. 




Reikäpaidan kangas on ostettu Oulussa sijaitsevasta Shelby-liikkeestä, jolla on myös verkkokauppa. Siellä on myynnissä paljon kohtuuhintaisia urheiluvaatetuskankaita, lisätarvikkeita ja myös kaavoja. Tämä reikäkangas oli tarkoitettu tuulihousujen sisäosaksi, mutta housut ovat antaneet odotuttaa itseään niin kauan, että päätin tehdä jotain muuta.



Reikäpaidan lisäksi tein Verson puodille suunnittelemastani Sielulintu-kankaasta pitkän topin. Takaa toppi on painijatopin mallinen eli lapaluut ovat paljaina ja olkainosuus menee selkärangan kohdalta yhtyen olkapäillä etuosan olkimiin.